Palo puuhun yhdisti insinöörit

Kun kehittämiskohteet kaipaavat kirkastamista Kun on aika siirtää suunnitelmat käytäntöön Kun haluat helposti koko kehittämispaketin

Kun kehittämiskohteet kaipaavat kirkastamista Kun on aika siirtää suunnitelmat käytäntöön

Kun kahdella puunjalostukseen palolla suhtautuvalla insinöörillä klikkaa, alkaa tapahtua. Näin kävi Jukka Puuruselle ja Arto Yletyiselle, kun he kohtasivat samassa puuteollisuuden työpaikassa yli kymmenen vuotta sitten. Yhteiset työvuodet toivat mukanaan kovan vastuun projekteja sekä palkittua kehittämistyötä globaalilla tasolla.

Arto on puutekniikan insinööri, jolla on vahva ja monipuolinen tuotekehityksen osaaminen. Koko työuransa puualalla tehnyt mies on tekijäluonne, joka ei pelkää ottaa vastuuta. Jukka on puuseppä ja insinööri, jonka suvussa on työskennelty puun parissa jo monta sukupolvea. Päätoimisen puuteollisuuden työn ohessa Jukka on työskennellyt monipuolisesti hirsirakentamisen parissa jo parikymmentä vuotta.

Ajatus yrittäjyydestä kyti miehillä pitkään mielessä. Palo valjastaa vuosien aikana kartutettu tietotaito kotimaisten puuteollisuuden yritysten kehittämiseen kasvoi lopulta niin suureksi, että yrityksen perustamispaperit allekirjoitettiin yhdessä vuoden 2017 lopulla. Yrityksen vahvuudet ovat vankka ammatillinen osaaminen, käytännön tuoma monipuolinen ymmärrys ja kokemus alasta sekä toisiinsa sopivat persoonat toiminnan moottoreina.

Puun mahdollisuudet motivoivat

Puun arvostus ja kotimaisen puun mahdollisuudet luovat meille TimberNovassa vahvan palon arjen tekemiseen. Meitä motivoi myös se, että pystymme omalla panoksellamme olemaan mukana luomassa ja ylläpitämässä puunjalostusteollisuuden työpaikkoja.

Voimme toteuttaa palvelumme mille tahansa puuteollisuuden alalle ja yritykselle aina pienten koriste-esineiden tuotannosta puumateriaalien massatuotantoon ja puurakentamisen prosesseihin. Asiakkaallamme on aina idea tai tuote – me autamme viemään tuotekehityksen ja tuotannon seuraavalle tasolle. Luottamuksella ja käytännön tekemisen asenteella luomme uusia kustannustehokkaampia ratkaisuja asiakkaidemme toimintaan.

Tavoitteena mahdollisimman helppo palvelu

Yksi TimberNovan kantavia arvoja on luoda palvelustamme asiakkaalle mahdollisimman helppo. Tämän vuoksi olemme paketoineet palvelumme selkeiksi kokonaisuuksiksi, joista asiakkaamme on helppo valita juuri omaan tarpeeseen sopiva kehittämistyön laajuus.

Meillä on vahva tahto olla apuna etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla on halua kehittää omaa toimintaansa, muttei välttämättä henkilöresursseja kehittämistyön toteutukseen. Tahdomme tukea omalla globaalisti kerätyllä osaamisellamme kotimaisten yritysten mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen.

Me etsimme asiakkaidemme kehittämiskohteisiin aitoja ratkaisuja, ja vedämme tarvittaessa työhaalarit niskaan päästäksemme ongelman ytimeen. Asiakkaanamme voit aina luottaa, että asiat hoituvat sovitusti – teemme aina parhaamme ja pikkuisen enemmän.